Lapsella on sata kieltä


Vaikka onkin koronaa ja kaikkea, en jaksa enkä halua kirjoittaa siitä. Elämä jatkuu ja olemme yhä tärkeimmän tehtävän - pienten lasten lapsuuden turvaamisen ja heidän tulevaisuuden rakentamisen äärellä.

Olen pohdiskellut vuosia pienten lasten oppimiseen ja kehittymiseen liittyvää. Tavoitteeni on ollut lapsilähtöisyys, jotta jokainen arvokas pieni ihminen saisi parhaat mahdollisuudet hyvään elämään. Ajattelen yhä samalla tavalla kun Loris Malaguzzi, kuka runossaan kirjoitti:

Lapsella on sata kieltä

Lapsi on tehty sadasta.

Lapsella on sata kieltä,
sata kättä, sata ajatusta,
sata tapaa ajatella, leikkiä ja puhua,
Sata, yhä vain sata tapaa
kuunnella, ihmetellä, rakastaa;
sata riemua,

Laulun ja oivalluksen riemua,
sata maailmaa löydettäväksi,
sata keksittäväksi , sata uneksittavaksi...

Hiljattain lukemani kirja kehotti:

”Kuvittele, että olisit jo ennen aikuiseksi kasvamistasi saanut kaikki tarvittavat taidot hyvää ja onnellista elämää sekä tulevaisuutta varten. Mitä kaikkea olisit oppinut? Mitä osaisit? Mistä hyötyisit eniten?

Mitä jos tuntisit omat vahvuutesi ja osaisit käyttää niitä tarkoituksenmukaisesti? Osaisit kehittää itsessäsi uusia vahvuuksia sekä tehdä sitkeästi töitä vaikeidenkin asioiden eteen. Mitä, jos osaisit elää itsesi ja toisten ihmisten kanssa sopusoinnussa ja rakentavassa yhteistyössä, osaisit kannustaa ja rohkaista ihmisiä ympärilläsi saaden heidät kukoistamaan kanssasi.

Mitä jos olisit oppinut olemaan läsnä tämän hetken välittömässä ja ainutlaatuisessa kokemuksessa sitä arvostaen ja siitä nauttien. Osaisit olla aktiivisesti kiitollinen ja arvostaa kaikkea suurta ja pientä elämässäsi. Mitä jos uskaltaisit uskoa omiin unelmiisi ja tehdä niiden eteen rohkeasti ja sinnikkäästi töitä?" (Avola & Pentikäinen, 2019).

Harjoittelen itse ja uskon, että myös moni muukin, näitä tärkeitä ja vaikeitakin ihmisenä olemisen taitoja. Minun lapsuuden aikana aikuisia ohjattiin tavalla, mitä Malaguzzi kuvailee:

Lapsella on sata kieltä
(ja taas sata ja taas sata),
mutta häneltä ryövätään yhdeksänkymmentä yhdeksän. 

Koulu ja kulttuuri
leikkaavat pään irti ruumiista.
Hänelle sanotaan:
ajattele vailla käsiä, toimi vailla päätä! Kuuntele, älä puhu!
Ymmärrä, älä iloitse!
Rakasta ja ylläty, mutta vain pääsiäisenä ja jouluna!
Häntä käsketään löytämään
vain se maailma joka jo on - 

ja häneltä viedään yhdeksänkymmentä yhdeksän maailmaa sadasta.

Häntä opetetaan:
leikki ja työ, todellinen ja kuviteltu,
Tiede ja fantasia, taide ja maa,
Järki ja unelmat ovat aivan eri asioita. Kaiken kaikkiaan:
hänelle sanotaan, että sataa ei ole.
Mutta lapsi vastaa:
sata on, kuitenkin se on.

Tänään asiat ovat toisin. Varhaiskasvatusyksikön pedagogista työtä mahdollistaa ja ohjaa lakipykälien lisäksi valtakunnallinen ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Olen ylpeä siitä, että maassamme vaikutetaan lapsuuteen, ohjaamalla pienten lasten kanssa työskenteleviä siten, että ylhäällä kuvatut taidot ovat mahdollisia oppia ja harjoitella jo varhaiskasvatuksessa.

Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma (kuntavasu) julkaistaan pian. Kuntavasu on saanut laajamittaisen päivityksen ja toivon sen olevan mukava lukuhetki ja kasvatustyön tuki myös vanhemmille. Olemme yhdessä henkilökunnan kanssa valinneet kuntavasun tekstiä piristämään arjen pedagogiset dokumentit - kuvat lasten toiminnasta.

Lapsi oppii, kasvaa ja kehittyy 24/7. Meillä kaikilla - kasvattajilla, vanhemmilla ja myös kuntalaisilla on valtava mahdollisuus ja vastuu vaikuttaa lastemme kehittymiseen ja oppimiseen. Pukkilan varhaiskasvatussuunnitelmassa täsmentyy ja korostuu, miten turvallinen, luotettava ja vakaa aikuinen ohjaa lapsia rakastavan ystävällisesti, empaattisesti ja aidosti eläytyen. Rakentava kasvatusyhteistyö vanhempien kanssa korostuu luomalla lapsille polkua hyvien elämäntaitojen oppimiseen - heitä kannustaen, rohkaisten, vahvistaen sekä hyvää huomioiden.

Elämä on sitä varten, että kasvamme ihmisinä, harjoittelemme ja opimme läpi elämän onnistumisten ja virheidenkin kautta.

Lopetan kirjoitukseni musiikkivideolla, piristämään ja pysähtymään hetkeksi. Musiikkivideo - kieli ja kulttuuri, luonto, musiikki, leikki...


Rakkaudella

Merli, varhaiskasvatusjohtaja


Lainatut lähteet: Avola, P. & Pentikäinen, V. (2019). Kukoistava kasvatus, Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen käsikirja. BEEhappy Publishing.


Kommentit