Meidän on pidettävä ennen kaikkea taloudesta huolta.


Sillä silloin meillä on mahdollisuudet pysyä itsenäisenä kuntana ja riittävästi uskoa hyviin palveluihin tulevaisuudessa.

Etäisyydet suuriin keskuksiin on lähes kaikkien saavutettavissa, vaikkakin siinä tarvitaan yhteishenkeä, joka on erittäin hyvä asia ja, jota löytyy vielä meillä Pukkilassa.

Naapurien ja ystävien apu on hyvä asia, joka on pienen paikkakunnan etu.

Tosiasiahan on, että haja-asutusalueilta poistetaan joukkoliikennettä ympäri maata kysynnän puutteesta johtuen. Niin myös  Pukkilassa.

Tässä me Pukkilassakin olemme puun ja kuoren välissä, johon meillä ei ole euroja laittaa jatkossa yhtään enempää.Tällä hetkellä on kokeilussa uusia vuoroja, jotka näyttää olevan tyhjien penkkien rahtaamista paikasta toiseen.

Tämä tulee olemaan haaste luottamushenkilöille ja tähän on kehitettävä jokin tilaus/kutsukuljetus, joka suoritetaan pienemmillä ajoneuvoilla, joilla on mahdollisuus päästä myös perille matkakohteeseen. Ettei kohta joukkoliikenteen kulut nouse jo 100.000 € vuodessa, joka on kohtuuttoman suuri määrä veronmaksajille, jotka eivät käytä niitä laisinkaan.

Päätöksenteossa minulla on kunnan ja kuntalaisten asioiden hoidossa vähän toisenlainen näkemys, kuin mihin ollaan menossa tässä somemaailmassa. Asiat pitäisi saada valmistella rauhassa ja antaa viranhaltijoille sekä luottamushenkilöille rauha niiden valmisteluun. Siinä vaiheessa kun on päätöksentekoaika ja asiat tulee julkisesti esityslistalla kuntalaisten tietoon, meillä on mahdollisuus olla yhteydessä kuntalaisiin.

Mielestäni demokratia toteutuu siinä, kun meillä on demokraattisesti vaaleilla valitut luottamushenkilöt.

Tehtyjä päätöksiä voidaan aina arvostella (joka sekin on demokratiaa) mutta tämänkin vuoden aikana tehdyt suurimmat päätökset ovat mielestäni erittäin onnistuneita: rehtori, varhaiskasvatusjohtaja ja koulun myynti, jonka vaikutukset ovat kunnan tulokseen lähes 150.000 euroa.

Sillä mielestäni järjen käyttö ei ole kielletty kunnan luottamustehtävissäkään.

Lumia ja kevätaurinkoa odotellessa,

Matti Pirhonen / KESK
kunnanhallituksen jäsen

Kommentit