Keväinen tervehdys.



(Torpin koskelta. Kuva: Lasse Haaranen)


Kirjoittaessani tätä tekstiä jyrinät ja salamat kilpailevat keskenään tummalla taivaalla. Helteet ovat väistyneet ainakin sateen ajaksi ja luonto heräilee uuteen kesään. Näin keväisin eritoten huomaa kuinka Pukkila miljöönä on mykistävän kaunis ja erinomainen paikka asua ja elää. 

Olemme lähellä kaikkea ja kaikki ovat lähellä meitä. 

Läheisyys, olla lähellä, voi tarkoittaa kaikille eri asioita.

Joillekin läheisyys tarkoittaa näköetäisyyttä, toinen mittaa läheisyyden tunnetasolla eikä metrimitalla. Itselläni läheisyys tarkoittaa alati kasvavaa ympyrää, johon alkuun on kuulunut omat vanhemmat, sisaret ja seuraavaksi kaveripiiri. Aika kasvattaa ympyrää omalla perheellä ja uusilla kavereilla ja isommalla joukolla ihmisiä. Tähän isoon joukkoon kuuluu myös suuri määrä Pukkilalaisia ihmisiä, nuoria ja ei ihan niin nuoria, joiden kanssa vähintään sana tai kaksi tulee vaihdettua. Samanhenkisten ihmisten kanssa harrastaminen lisää läheisyyttä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä.

Pidetään toisemme lähellä, pidetään naapurista huolta, pidetään lapsista ja naapurin lapsista huolta. Pidetään yhteydet lähialueisiin kunnossa ja ennenkaikkea pidetään itsestämme huolta, että olemme lähellä ja läsnä kun meitä tarvitaan.

Yhteisöllisyys ja rohkeus olla erilainen lisääntyy läheisyyden piirin kasvaessa, mikä tuo jokaiselle hyvän mielen ja lisää onnellisuutta.

Onni on asua Pukkilassa yhdessä lähimmäisten kanssa.

Terveisin

Timo Hildén / SDP
Valtuuston 2. varapuheenjohtaja

Kommentit